Rupatteluhetki Tuulan (oikealla) kotona kymmeniä vuosia sitten.
Ollessamme noin 10-vuotiaita saimme ystävieni Tuulan ja
Soilen kanssa luvan leikkiä Soilen perheen ullakkokomerossa. Asuimme kaikki, niin
molemmat ystäväni ja Tuulan täti perheineen kuin meidänkin perheemme samassa kerrostalossa. Soilen perheen ullakkokomero oli suurempi kuin muiden, joten olimme sitä
katselleet jo jonkin aikaa ja pohtineet saisimmekohan luvan leikkiä siellä. Lupa
leikkiä tarkoitti meille, melkoisen puuhakkaalle tyttökolmikolle, samaa kuin
perustaa maja sinne. Siellä oli vanha sänky, pöytä, muutamia tuoleja ja kasa
mattoja sekä ihanan pehmoinen lampaantalja. Eipä aikaakaan, kun olimme tehneet
ullakkokomerosta kelpo huushollin. Kaikenlaista mielenkiintoista löytyi meidän
omista ullakkokomeroistamme ja loput tuotiin kodeista.
Vietimme siellä rattoisia hetkiä puhua pälpättäen
lakkaamatta. Tärkeimmät puheenaiheet olivat pojat. Jokaisella oli jo salainen
ihastuksen kohde. Kesäaika kun oli lämmintä riitti välillä liikaakin, mutta
valoa oli vähänlaisesti joten lukeminen oli hankalaa. Päätimme hakea kynttilöitä
voidaksemme lukea. Soile haki kynttilöitä ja tulitikut kotoaan. Monta kynttilää
palamaan ja keksit ja mehut pöytään. Arvelimme, että voisimme saman tien yöpyä
pikku kodissamme. Olihan siellä niin kodikastakin!
Siihen se onni sitten loppuikin. Yksi kynttilöistä putosi
lattialla olevan lampaantaljan päälle ja kauhusta kiljuvan tyttöjoukon
rynnätessä paloa sammuttamaan putosivat loputkin lattialle. Uskomatonta kyllä
saimme sammutettua palon. Talja oli kamalan näköinen, olihan siihen kaadettu
mehut, steariini ja palon jäljet täydensivät tuhon, mutta olimme saaneet
estettyä suuremman onnettomuuden.
Muutama päivä kului, ennen kuin Tuula tunnusti tädilleen
meidän kaikkien puolesta mitä oli tapahtunut. Talja kuului hänelle, joten
pakkohan se oli kertoa mitä olimme saaneet aikaiseksi. Saimme nuhteet
luvattomasta tulen käsittelystä ja kiellon leikkiä ullakolla. Helpotuksemme oli
suunnaton, olimmehan ennättäneet kuvitella vaikka minkälaisia rangaistuksia.
Tuulan kanssa kirkon portailla noin 16-vuotiaina.
Tässä olemme Tuulan kanssa luokkaretkellä Jyväskylässä.
Kaksi iloisesti puhua pälpättävää ystävystä suuntaa kaksi kertaa viikossa uimahallin kuntosalille ja vesijuoksemaan. Kiitos Tuula ystävävyydestäsi!
Helena Dahlström