perjantai 30. maaliskuuta 2018

Tulipalon alku ullakolla kymmeniä vuosia sitten vetää ystävykset vieläkin vakaviksi.

  Rupatteluhetki Tuulan (oikealla) kotona kymmeniä vuosia sitten.

Ollessamme noin 10-vuotiaita saimme ystävieni Tuulan ja Soilen kanssa luvan leikkiä Soilen  perheen ullakkokomerossa. Asuimme kaikki, niin molemmat ystäväni ja Tuulan täti perheineen kuin meidänkin perheemme samassa kerrostalossa. Soilen perheen ullakkokomero oli suurempi kuin muiden, joten olimme sitä katselleet jo jonkin aikaa ja pohtineet saisimmekohan luvan leikkiä siellä. Lupa leikkiä tarkoitti meille, melkoisen puuhakkaalle tyttökolmikolle, samaa kuin perustaa maja sinne. Siellä oli vanha sänky, pöytä, muutamia tuoleja ja kasa mattoja sekä ihanan pehmoinen lampaantalja. Eipä aikaakaan, kun olimme tehneet ullakkokomerosta kelpo huushollin. Kaikenlaista mielenkiintoista löytyi meidän omista ullakkokomeroistamme ja loput tuotiin kodeista. 


Vietimme siellä rattoisia hetkiä puhua pälpättäen lakkaamatta. Tärkeimmät puheenaiheet olivat pojat. Jokaisella oli jo salainen ihastuksen kohde. Kesäaika kun oli lämmintä riitti välillä liikaakin, mutta valoa oli vähänlaisesti joten lukeminen oli hankalaa. Päätimme hakea kynttilöitä voidaksemme lukea. Soile haki kynttilöitä ja tulitikut kotoaan. Monta kynttilää palamaan ja keksit ja mehut pöytään. Arvelimme, että voisimme saman tien yöpyä pikku kodissamme. Olihan siellä niin kodikastakin!


Siihen se onni sitten loppuikin. Yksi kynttilöistä putosi lattialla olevan lampaantaljan päälle ja kauhusta kiljuvan tyttöjoukon rynnätessä paloa sammuttamaan putosivat loputkin lattialle. Uskomatonta kyllä saimme sammutettua palon. Talja oli kamalan näköinen, olihan siihen kaadettu mehut, steariini ja palon jäljet täydensivät tuhon, mutta olimme saaneet estettyä suuremman onnettomuuden.
 

Muutama päivä kului, ennen kuin Tuula tunnusti tädilleen meidän kaikkien puolesta mitä oli tapahtunut. Talja kuului hänelle, joten pakkohan se oli kertoa mitä olimme saaneet aikaiseksi. Saimme nuhteet luvattomasta tulen käsittelystä ja kiellon leikkiä ullakolla. Helpotuksemme oli suunnaton, olimmehan ennättäneet kuvitella vaikka minkälaisia rangaistuksia.
 Tuulan kanssa kirkon portailla noin 16-vuotiaina.
Tässä olemme Tuulan kanssa luokkaretkellä Jyväskylässä.

Kaksi iloisesti puhua pälpättävää ystävystä suuntaa kaksi kertaa viikossa uimahallin kuntosalille ja vesijuoksemaan. Kiitos Tuula ystävävyydestäsi!

Helena Dahlström