lauantai 30. joulukuuta 2017

Kauppias Elias Dahlström ja Maria Jonasdotter Stark, myöhemmin Löthner, viettävät häitään 6. heinäkuuta 1738 Kristinehamnissa Ruotsissa.

Kristinehamn sai nimensä kungingatar Kristiinan mukaan, joka hallitsi Ruotsia vuodesta 1632 kruunusta luopumiseensa saakka vuoteen 1654. Kristiinaa luultiin syntyessä pojaksi. Pienokaisen isä kuningas Kustaa II Adolf totesi:
  
- Hänestä tulee aikaa myöten ovela, sillä hän on huijannut meitä kaikkia. 

 Ruotsin kuninkaana oli Fredrik I kun kauppias Elias Dahlström ja Maria Jonasdotter Stark, myöhemmin Löthner, vihittiin 6. heinäkuuta 1738 Kristinehamnissa Ruotsissa. Elias ja Maria olivat poikieni esivanhempia.
Elias Dahlströmin vanhemmista ei ole varmuutta. Maria Löthnerin isän Jonas Starkin ja äidin Anna Klasdotter Stockhausin  suvun tiedot löytyvät 1500 -luvun lopulle.

Eliakselle ja Marialle syntyi kuusi lasta, joista esikoinen Lars Erik syntyi 23.10.1742. Hänestä oli tuleva poikieni esi-isä. Elias syntyi 6.3.1745, Brita Maria 3.12.1747, Abraham 18.6.1749, Ulrica Catharina 21.3.1751 ja Nicolas 2.7.1752.


Strömsdahlin ruukki Juankoskella on perustettu vuonna 1746.

Lars Erik Dahlström asui Ruotsin Grangärdessä vuosina 1761 – 1771 ja 1785 – 1794. Hän tuli vuonna 1774 Strömsdahlin ruukille. Lars Erik oli ruukin kirjanpitäjä ja työjohtaja. Hän palasi välillä Ruotsiin, ja tuli taas takaisin Suomeen. Hänen vaimonsa Catharina Bergqvist ja poikansa Elias saapuivat Juankoskelle vasta vuonna 1781. Lars Erikillä ja Catharinalla oli neljä lasta. Esikoispoika Elias syntyi Ruotsissa vuonna 1767, samoin tytär Brita Maria, joka syntyi 1770. Lars Fredrik syntyi Juankoskella vuonna 1782, samoin kuopus Johan Gustaf joka syntyi vuonna 1784.

Ollessaan erossa perheestään Lars Erik tutustui Anna Torviseen. Anna synnytti Strömsdahlin ruukilla kolme poikaa. Kaksi pojista sai Lars Erik nimen isänsä mukaan, samoin isänsä sukunimen Dahlström. Lars Erikin ja Annan ensimmäinen, vuonna 1775 syntynyt poika kuoli pienenä. Toinen Lars Erik syntyi kaksi vuotta veljensä jälkeen vuonna 1777. Tämäkin Lars Erik kuoli pienenä.

Lars Erikin ja Annan kolmannesta pojasta Anders Dahlströmistä ei ole syntymämerkintää, joten tarkka syntymäaika ei ole tiedossa. Kuolin merkinnän mukaan hän on syntynyt vuonna 1780.
Rippikirjassa on merkintä Anders Torfin Dahlström, eli sekä äidin, että isän sukunimi. Hän ja puolisonsa Ullrika Frederika Holmqvist ovat poikieni esivanhempia. Heidän perheensä luo suuntautuukin seuraava blogimatka.

Kiitos Kimmo Kotimäki ja Anna Kajanne arvokkaasta yhteistyöstä suvun varhaisimpien vaiheiden tutkimisessa.
Kuvat: Wikipedia, Museovirasto
Lähteet: SSHY kirkonkirjat, Wikipedia




Helena Dahlström