maanantai 26. marraskuuta 2018

Eino Leino on kuollut. Uuno Kailas kutsuu suurta runoilijaa Korvenhaltijaksi (Karhuksi) kuolinsanoman saavuttua.

 Uusi Suomi julkaisi 17.1.1926 sunnuntailiitteen jossa on Eino Leinon kuolinnaamio ja Uuno Kailaan runo Korvenhaltian kuolema. Kailas kutsui runossa, jonka hän kirjoitti kuolinsanoman saavuttua, Leinoa Korvenhaltijaksi eli Karhuksi.



Eino Leino (Einar Leopold Lönnbohm) kuoli 48-vuotiaana 10.1.1926. Suuren runoilijan ruumiinsiunauksessa Helsingin Vanhassa Kirkossa oli paikalla saattoväen joukossa tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander, pääministeri Kyösti Kallio ja maan hallitus. Kirkon edustalla oli sankat väkijoukut saattamassa suurta runoilijaa viimeiselle matkalle.

Julkaistu Uuno Kailaan runokokoelmassa Silmästä silmään.

KORVENHALTIJAN KUOLEMA
(Eino Leinon kuolinsanoman saavuttua)

Peto rotkoonsa hiipi ja rintansa haavoja nuoli,
erämies jotk` ampui - Kohtalo - kauan sitten;
peto rotkoonsa hiipi ja rotkonsa rauhassa kuoli.
Punajuova jälkeen jäi: vana askelitten - 

vana askelitten, jotka hän, kontio, astui,
kun korpea kiersi ja Turjan tunturit nousi,
laki laakea joiden taivahan pilvissä kasti.
Hänen katseensa kauas päin utumerta sousi.

Hänen katseensa kosketti multaa: se värähteli,
tuhat ruohonkortta nosti ja kukkien viljaa;
ja kaikki, minkä se katse siunas, eli:
mätäs, pilvet, metsä ja taivas soivat hiljaa. -

Hän on kuollut, korvenhaltija, mut ei muisto huku.
joka pirtin loukossa itkevät taatat, lapset.
Hänen kanssaan kuollut lie koko kontioitten suku.
Siks kyynelis` ovat valkeat kuusten hapset.

- Ei, ei: punajuova jäi ylös otsalle taivaan!
Kas, sinne on pirskahdellut kontion verta.
Ei kuollut rotkossansa hän haavojen vaivaan:
kotipolkua vain hän on astunut päin sinimerta.

Uuno Kailas


 


Runoilija Uuno Kailas syntyi 29.3.1901 Heinolassa ja kuoli 22.3.1933 Nizzassa Ranskassa.

Markku Envall: Uuno Kailaan runot kuuluvat merkittävimpään maailmansotien välisen ajan suomenkieliseen lyriikkaan. Hänen runoutensa elinvoiman takeena on hahmotuksen luja omaperäisyys; synkkää virettä tasapainottaa korkea idealismi.

 Helena Dahlström

Lähteet: Uuno Kailas: Runot 1922 - 1931. 
              Markku Envall kokoelmassa Runot
              kansalliskirjasto.fi, vanhat sanomalehdet










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti