torstai 19. lokakuuta 2017

Hyppää kyytiin, aikamatka alkaa. Eletään elokuuta 1790.



Kustaa III:n sota, joka alkoi kesäkuussa 1788, on päättynyt Värälän rauhaan. Selvää voittajaa ei ollut, eikä rajoihin tullut muutoksia.  Sodassa kuoli yli 20 000 suomalaista ja ruotsalaista sotilasta, joista 1 500 kuoli taisteluissa, loput menehtyivät tauteihin. Esi-isäni Jääkäri Anders Wass eli Antti Putkonen selvisi sodasta hengissä.


Lokakuussa 1790 sai jääkäri Anders Wass Savon jalkaväkirykmentistä Rantasalmen komppaniasta muuttokirjan Sulkavalle. Alla oli Carl Mangnus von Fiandin ja Granbergin nimet. 



Sulkavan kirjoihin Antti ilmestyi tammikuussa 1791, jolloin hänet kuulutettiin jääkärinleski Anna Rimpin kanssa.
Sulkavan kirkkoherra Carl Stenius vihki heidät avioliittoon 26. huhtikuuta samana keväänä. Annan isä Matti Rimpi toimi naittajana.


Torppari, jääkäri Anders Putkoin Wass ja Anna Rimpinen muuttavat Erikkalaan.

Kustaa III:n sodan seurauksena Sulkavan väestöä kuoli runsaasti rokkoon ja punatautiin. Esiäitini Anna Rimpi oli menettänyt molemmat lapsensa. Matti kuoli vajaan vuoden ikäisenä vatsatautiin, ja Pekka viiden vuoden ikäisenä isorokkoon.  Annan ensimmäinen puoliso yhtiömies ja jääkäri Pekka Laakkonen kuoli Hypiniemessä vuonna 1789. Anna menetti koko perheensä lyhyen ajan kuluessa.

Antti Putkonen ja Anna Rimpi saivat neljä lasta, Eevan, Kaisan ja esi-isäni Juhon, sekä tyttövauvan, joka syntyi kuolleena Juvan Hottilassa, jonne perhe muutti 1799.

Perheen luokse Juvalle teemme aikamatkan kenties myöhemmin!



Helena Dahlström

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti